Välitavoite saavutettu

Asetin itselleni tavoitteeksi 110 kilon penkkituloksen vuoden loppuun mennessä. Yksi välitavoite täyttyi, kun sain satasen ylös viime viikolla. Se oli jopa yllättävän helppo nosto, mutta seuraava paino ei kuitenkaan lähtenyt enää nousemaan.

Jos kehittymistä tapahtuu näin hitaasti, niin tavoite jää saavuttamatta. Viimeisen puolen vuoden aikana olen pystynyt parantamaan tulosta vain viisi kiloa. Loppuvuonna pitäisi ottaa pientä kiriä.

Olen muuttanut viime aikoina hieman treenitapaa. Sen sijaan, että maksimivoiman parantamiseksi tekisin vaikkapa kahden toiston sarjoja, olen siirtynyt hieman pidempiin, esimerkiksi 3 x 4 – 5 x 5 toiston sarjoihin. Jospa ärsykkeen muuttaminen lähtisi nostamaan tulosta. Tosin tekniikkanikaan ei varmaan ole ihan paras mahdollinen.

Tavoite 20 leuan vetämisestä lähenee myös hieman. Viime viikolla meni 15 toistoa. Leuanvetotuloksen parantamisessa auttaisi tietysti myös muutaman ylimääräisen kilon karistaminen.

Kolmas laji, jossa olen testannut itseäni, on lankutus. Olen lisännyt vähitellen painoa ja koettanut venyttää lankutuksen aikaa.

Suurimmillaan lisäpaino on ollut 25 kiloa, ja sillä olen jaksanut lankuttaa puolitoista minuuttia. 20 kilolla olen päässyt vajaaseen kahteen minuuttiin.

Lankutuksessa pystyy parantamaan ennätyksiä melko helposti. Tuntuu, että keskivartalon syvät lihakset kehittyvät jatkuvasti, vaikka niitä olisi treenannut jo pidempään. Ongelmaksi muodostuu tahdonvoima: vaikka kroppa kestäisi vielä, pää käskee lopettamaan epämukavuusalueella kitumisen.

Kyykyn tavoitteeksi asetin vuoden loppuun mennessä 160 kiloa. Ykköskyykkyjä en ole testannut kertaakaan, joten tilanteen arvioiminen on hieman hankalaa.

Juhannuksen aikaan salikäyntejä ei tule. Nyt on aika laittaa lenkkarit jalkaan ja hakea juoksupoluilta kestävyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia