Kaksi päivää kaiken muuttaa voi

Kuntoilussa tapahtuu joskus huomattavia muutoksia lyhyessä ajassa. Maanantaina minun piti tehdä puolimaratonvauhtinen kuuden kilometrin lenkki. Kun puolimaratonin tavoitteeni on juosta 1.38 ja 1.39 väliin, on kilometriaika 4,40.

Jalat tuntuivat lenkille lähtiessä väsyneiltä ehkä edellisen päivän 18 kilometrin lenkin vuoksi. Muutenkin vire oli kateissa ja tuulikin navakka. Osasin siis odottaa hieman nihkeää lenkkiä, mutta kuvittelin kuitenkin pystyväni melko helposti tavoitteeseeni.

Lähdin juoksemaan kovaa osuutta Vuohensaareen johtavaa suoraa pitkin. Tuuli tuli vastaan. Heti ensimmäisellä kilometrillä vasen reisi alkoi jumittaa. Kilometriaika nousi lähes viiteen minuuttiin.

Toisella kilometrillä aika parani kymmenkunta sekuntia, mutta fiilis oli surkea. Räpiköin vielä kaksi kilometriä. Kun paluumatkalla myötätuuleenkin kilometriaika jäi 4,46:een, lopetin kovan osuuden jo neljän kilometrin jälkeen.

Köpöttelin suoraan kauppaan, ostin ison jäätelötötterön ja kaksi levyä suklaata sekä puolentoista litran limpparipullon. Päätin ottaa rennosti.

Tiistaina kävin uimassa 40 minuuttia rauhallisesti ja seisoskelin pari kertaa pitkän tovin kylmäaltaassa. Sauna ja venyttelyt päälle.

Keskiviikkona tein puolen tunnin hyvin kevyen keskivartalon lihaskuntotreenin, johon sisältyi venyttelyä.

Torstaina päätin kokeilla puolimaratonvauhtista lenkkiä uudelleen. Kolmen kilometrin verryttelyn jälkeen lähdin juoksemaan lukiolta Kiskon suuntaan. Kilometrit alkoivat taittua mukavasti 4,30 ja 4,40 välille.

Jatkoin kovaa osuutta yhdeksän kilometriä ilman ongelmia. Viimeisen kilometrin kiristin hieman 4,28:aan. Keskivauhdiksi tuli 4,34.

Itseluottamus palasi kertaheitolla. Uuteen ennätykseen on mahdollisuudet parin viikon kuluttua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia