Bond-tunnelmissa Saigonissa

Vietnamin sodan arvet voi vieläkin nähdä Ho Chi Minh Cityssä eli entisessä Saigonissa. Kaupungin noin 6,6 miljoonasta asukkaasta monet ovat muuttaneet muualta, toki alkuperäisiä saigonilaisia tapaa päivittäin.

Moni vietnamilainen joutui sodan loppumisen (1975) jälkeen etsimään turvaa ulkomailta. Noin 130 000 silmäätekevää etelävietnamilaista pelastettiin heti sodan loppuessa. Konfliktien takia pakolaiskriisi yltyi vuosina 1978-1979. On laskettu, että yli 700 000 vietnamilaista saapui veneellä 1975-1995 välisenä aikana eri Kaakkois-Aasian maihin. Heistä suurin osa sijoitettiin Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Kanadaan (yhteensä yli 1,6 miljoonaa vietnamilaista lähti maasta ko. aikana). Sadat tuhannet menehtyivät matkalla hukkumisen, merirosvojen, nälän, sairauksien jne takia.

Jenkkikaverini perhe on Etelä-Vietnamista ja hänen vanhempansa lähtivät maasta ko.veneillä, kun Pohjois-Vietnamin sotilaat pakkolunastivat heidän talon ja omaisuutensa. Syynä oli, että isä oli kannattanut Saigonin hallitusta. Äidin veli oli hukkunut ja hänen vanhempiensa venekin joutui merirosvohyökkäyksen kohteeksi. Hänen äitinsä oli rohkea ja nousi merirosvoja vastaan ja pyysi heitä säästämään lapset. Lopulta he varastivat kaikki arvoesineet ja päästivät veneen menemään. Täten kaverini vanhemmat pääsivät Malesiaan pakolaisleirille, jossa kaverini veli syntyi. Vuoden pakolaisleirin jälkeen heidät uudelleensijoitettiin Kaliforniaan, jossa he vieläkin asuvat. He ja monet ulkomailla asuvat etelävietnamilaiset ovat Vietnamin kommunistihallintoa vastaan ja ovatkin monesti todella isäinmaallisia uutta kotimaata kohtaan. 20 vuotisen sodan aikanahan kuoli yli 3 miljoonaa vietnamilaista, kaksi kolmasosa siviilejä.

Kuolonuhrit eivät pääty kuitenkaan rauhaan. Monet maanviljelijät ovat kuolleet maamiinoihin viimeksi niinkin äskettäin kuin vuonna 2013. Lisäksi yli 2 miljoonaa vietnamilaista kärsii vieläkin kemikaaliaseiden vaikutuksesta (kuten mutaatiot) kolmessa sukupolvessa.

 

Museo on vaikuttavavuudeltaan verrattavissa holokaustimuseeon Jenkeissä. Oli myös aika aavemaista ryömiä VietCongin rakentamissa tunneleissa entisessä Cu Chin kylässä, ja nähdä heidän käyttämänsä karhun ansat. Tuli ihan vanhat James Bond -elokuvat mieleen!

Ironisesti silloinen Yhdysvaltain puolustusministeri Robert S. McManara on myöntänyt myöhemmin sodan olleen suuren virheen. Häviön syyksi on monesti sanottu Yhdysvallain johdon paikallisten väärinarviointi: he eivät ikinä voittaneet heidän mieliään ja sydämiään. Voi jospa nykyinen Yhdysvaltain hallinto muistaisi Vietnamin sodan opetukset nykyisessä maailman tilanteessa!

Sodasta huolimatta vietnamilaiset ovat ystävällisiä ja positiivisia. Talouskasvu on ollut huomattavaa viime vuosina. Ho Chi Minh Cityssä tuskin huomaa kommunismia! Monet rakennukset ovat ranskalaistyylisiä ja kahvilat eurooppalaistyylisiä. Paikalliset ovat kapitalismiin suuntautuneita: oppilaanikin sanoivat opiskelevansa englantia saadakseen paremman työpaikan, ylennyksen ja/tai lisää rahaa. Vaikka moni paikallinen ihannoikin Koreaa, Japania taikka Jenkkilää, monet perinteet kuitenkin elävät vahvana. Näistä yksi on vesinukketeatteri, joka on alkujaan Pohjois-Vietnamista. Tulvien aikana maanviljelijät keksivät hauskuuttaa toisiaan ja kyläläisiä vesinukeilla ja rikas perinne syntyi. Oli mielenkiintoista katsoa eri vesinukkea lohikäärmeestä, feenikslinnusta kilpikonnaan, yksisarviseen (maan perinne-eläimet) ja kalastajiin.

James Bond-tunnelmissa oltiin myös valtiollisessa yliopistossa. Minun oli määrä pitää myyntikoulutus yhden yliopiston opiskelijoille, mutta koska päivä sattui olemaan sunnuntai, emme saaneet minulle kulkulupaa ulkomaalaisuuteni vuoksi. Kiinalaiset kouluttajat lampsivat vartijan nokan edestä portista läpi, mutta minut piti viedä sisään salaisesta takasisäänkäynnistä. Kaverini karhuhuppari päällä, kasvosuoja peittämässä kasvoja minut heitettiin mopolla yliopiston takana olevan aidan viereen. Ei muuta kuin metalliaidan aukosta läpi ja kiireellä yliopiston kahvilaan, jossa koulutus oli. Vaikka minut saatiin salakuljetettua sisään, valitettavasti vartija palasi kahvilan eteen vartiopaikalleen, joten jouduin koko kolmen tunnin koulutuksen ajan pitämään karhuhupparia päällä ja väistelemään tämän valtiollisen (kommunistisen) yliopiston vartijaa!

Seuraavassa blogissa vieraillaan Vung Taun-rannalla ja Dalatin kukkafestivaaleilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia