Buddhalaismunkilta ylävitosta

Alle puolitoista tuntia Vietnamissa ja rukoilin jo buddhalaisten munkkien kanssa illallisrukousta ymmärtämättä sanaakaan.

Illallisen jälkeen minut ohjattiin pagodan vieressä olevaan asuntoon, jossa muut vapaaehtoiset asuivat. Kukaan heistä ei ollut kotona, joten en tiennyt mihin laittaisin tavarani tai missä nukkuisin. Onneksi yksi saksalainen tuli parin tunnin päästä kotiin neuvoen, että heitä kamat minne vaan ja nuku missä vaan. Joten otin neuvosta vaarin. Tosin seuraavana päivänä jouduin vaihtamaan huonetta, kun olin vahingossa vienyt yhden kiinalaisvapaaehtoisen pedin. Joten vaihdoin pienempään huoneeseen siskonpetiin lattialle toisen kiinalaisen kanssa.

Joka päivä söimme lounasta ja päivällista munkkien kanssa. Aloitin myös ensimmäisinä päivinä englannin tunnit vietnamilaisille yliopisto-opiskelijoille. Tunneilla oli opiskelijoita aloittelijasta keskitasoon, joten opettaminen oli haastavaa. Verrattuna indonesialaisiin opiskelijoihin, vietnamilaiset seuraavat paremmin opettajan ohjeita ja ovat hiljaa tunnilla, mutta eivät uskalla sanoa ymmärsivätkö mitään opetuksesta.

Päätin tehdä tunneista interaktiivisia, koska tarkoituksena oli harjoitella puhumista. Heti ensimmäisellä tunnilla käytin nukketeatteria, draamaa ja karaokea, koska vietnamilaiset samalla tavalla kuin indonesialaisetkin rakastavat karaokea! Yhden opettajan avustajan syntymäpäivillä lauloin Maamme-laulun. Kiitokseksi sain buddhalaismunkkimaisterilta ylävitosen!

Kaikki oppilaat (kuten koko kaupunki) tulivat kouluun skootterilla tai moottoripyörällä. Joka päivä saikin väistellä joka suuntaan suihkahtelevia pyöriä varsinkin isoja teitä ylitettäessä. Ruuhka oli käsittämätön. Jos ruuhka oli Meksikossa ärsyke, Jakartassa päänvaiva, niin Ho Chi Minh Cityn ruuhka oli suorastaan maanvaiva. En ole ikinä nähnyt niin paljon skoottereita ja moottoripyöriä! Kun kävimme Mekong-joella laivaretkellä ja nautimme kauniista jokimaisemista, oli uskomatonta, että jopa joessa oli ruuhkaa!

Ensimmäisen viikon päätteeksi matkasimme muiden vapaaehtoisten kanssa Dambrin vesiputouksille kommunistisen opiskelijaliiton ja talous- ja lakiopiskelijajärjestön leirille mittelemään fiktiivisen kuningaskunnan tittelistä. Otimme osaa eri haasteisiin kuten värijuoksu, muovijuomalasitornin pinoaminen, pisimmän sanomalehtipaperijonon tekeminen, teltan koristelu jne. Illalla nautimme hauskoista teatteri-laulu-ja tanssiesityksistä ja tanssimme kokon ympärillä. Puolen yön aikaan lähdimme yörasteille etsimään kuningaskunnan valtakortteja. Autoin suunnistamisessa samalla kun ryhmämme ratkoi erilaisia koodeja, kuten morsetusta, selvittääksemme vihjeen seuraavasta rastista. Tuntui kuin olisin riparilla tai partioleirillä, kun juoksimme yön pimeydessä ratkomassa arvoituksia rasteilla!

Saimme ensimmäisenä ryhmän kaikki viisi rastia ratkottua, joten pelastimme kuningaskunnan. Nukkumatti kutsui väsyneitä rastilaisia siskonpetiin. Oli aavistuksen surrealista nukkua Yhdysvallan armeijan patjoilla kommunistisen opiskelijaliiton leirillä buddhalaisessa Etelä-Vietnamissa kun juuri viikkoa aikaisemmin olin ihastellut hindutemppeleitä maailman suurimmassa muslimivaltiossa, Indonesiassa!

 

DSC03428

Leirin jälkimainingit eivät olleet sattumuksia vailla. Yhtenä iltana ihmettelin, miksi kaikki vapaaehtoiset istuivat ulkona. Kaikki nousivat, kun tulin, koska luulivat minulla olleen avaimen. Valitettavasti ainoa avaimemme oli pagodan etuaulassa, joka oli jo kiinni. Soittelimme vara-avaimen perään, huutelimme munkkeja pagodan ulkopuolella, mutta hekään eivät päässeet ulos ovien sulkeutumisen takia. Selitimme naapurille ruumiinkielellä mistä on kyse. Naapurin täti hälytti miehensä, joka hälytti toisen naapurin. Tämä toinen naapuri haki autotallistaan sirkkelin, jolla sahasi munalukon rikki. Naapurit olivat kyllä todella avuliaita!

Kun olin toisena iltana eksyksissä hätääntyneen taksinkuljettajan takia, niin yksi lähikadun salongin tädeistä ajoi minut mopolla pagodalle. Naapurin setä tuli myös apuuni, kun alaselkäni lihas jumiutui, enkä pystynyt kuin ryömimällä liikkumaan. Yksi munkeista halusi niksauttaa selkäni, mutta lopulta soitettiin munkkimaisterille Intiaan. Maisteri hälytti apuun tämän naapurin sedän, joka oli kai myös lääkäri. Aromaterapian ja hieronnan avulla hän paranteli selkääni. Kiinalainen huonekaverikin siveli jotain kiinalaista troppia selkääni. Hyvin auttoivat aasilaiset tropit! Kyllä taas nähtiin paikallisten ystävällisyys ja huolenpito, kun puolen tunnin välein joku pagodan henkilökunnasta tuli katsomaan miten pärjään. Naapurit ja lähimmäiset ovat täällä aivan elinehto!

Seuraavassa blogissa käydään vesinukketeatterissa, Vietnamin sodan aikaisissa Cu Chi-tunneleissa sekä väistellään vartijoita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia