Kylän päällikön vieraana

Yhtenä perjantaina suunnattiin uuden kaverini, yhden oppilaani, Tambaksari-nimiseen kylään Etelä-Lampungissa. Mentiin hänen perheensä kanssa ”kaupungintalolle” katsomaan muslimien kalenterivuoden ensimmäisen Moharram-kuukauden kunniaksi järjestettyä tapahtumaa.

Heti sisään tultuani kylän päällikön vaimo tarjosi minulle leivoksia. Kylän päällikkö viittoi minut luokseen ja halusi ottaa kanssani selfien. Kohta päällikön kunniavieraalle kiikutettiin pöytä, parempi tuoli, teetä sekä kakkua. Lapset parveilivat ympärilläni ja naapurin tädit ja sedät tahtoivat kanssani yhteiskuvaan.

Seuraavien kolmen tunnin aikana tapitimme javalaista kuda lumping-tanssia, jonka aikana naistanssijat, pellet ja pelottavia naamareita pitävät miestanssijat tähdittivät esitystä.

Tanssiesitys huipentui kolmen miehen ruoskiessa itseään paholaisen vallassa. Oli hurja näky, kun yksi mies järsi kookosta, toinen söi palavia hiiliä ja kolmas ruoski riivatusti itseään pitkällä piiskalla. Paikalliset uskovat, että paholainen ottaa haltuunsa tanssijoiden ruumiin ja saa heidät kestämään piiskausta, tulta. Minusta miehet näyttivät lähinnä huumatuilta ja söivätkin jasmin- ja kantilkukkia.

Lopulta kylän vanhin karkottaa paholaisen heidän ruumiistaan ja miehet muuttuvat omaksi itsekseen. Oli mielenkiintoista, että paholainen oli naisen vaatteisiin somistautunut tanssija päässään lohikäärmenaamari. Ehkä tämä kertoo jotain javalaisista sukupuolirooleista.

Kaverini isä on töissä kaupungin laidalla sijaitsevassa avokaivoksessa kuten koko kylän väki. Kaikki nuorista vanhuksiin hakkasivat kiviä pieniksi palasiksi myyntiä varten. Ainoastaan yhdellä vanhuksella oli suojalasit päässään. Kaverini kertoikin, että esimerkiksi hänen tätinsä oli joutunut sairaalaan kiven sirun lentäessä hänen silmäänsä. Monet kyläläiset kärsivätkin silmäsairauksista.

Kotimatkalla bussista käsin ihmettelin valtavia, harmaita siilon tapaisia rakennuksia. Kaverini selitti, että riisin viljelyn laitamilla oli isoja halleja, joihin houkuteltiin walet-lintuja tekemään pesiä. Kyseiset linnut tekevät pesänsä syljellään, josta tehdään esim. Kiinaan vietäviä lääkkeitä. Tietenkään kyläläiset eivät omistaneet valtavia lintuhalleja, vaan rikkaat jakartalaiset bisnesmiehet. Tämä kuvastaa hyvin Indonesian suuria tuloeroja. Vaikka suurin osa kyläläisistä oli töissä kuusi päivää viikossa pienillä palkoilla, olivat he todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kylän raittia pitkin kävellessäni jokainen vastaantulija halusi ottaa kanssani kuvansa, koska monet eivät olleet elämän kuuna päivänä ulkomaalaista nähneet.

Kaverini täti sanoi printtaavansa yhteiskuvan hänen kauppansa ikkunaan, joten tiedäköhän montako ikkunaa hikinen naamani koristaa. Kaverini siskon koululla kymmenet lapset tunkivat yhteiskuvaan niin, että jotkut talloituivat melkein toisten alle kun jotkut pikku pojat käyttivät kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen mahdollisimman lähelle minua. Siinä tunsi olevansa ihan joku suuremman luokan julkkis, kun joka kulmassa pysähdyttiin kuvattavaksi.

Yhtenä aamuna heräsin valtavaan palaneen käryyn. Indonesian historian pahimpien metsäpalojen haju oli kulkeutunut tuulien mukana Palempangista. Metsäpalot riehuivat etenkin Etelä-Sumatrassa ja Borneossa, jossa orangit olivat hätää kärsimässä. Minua hirvitytti varsinkin orankien kohtalo, koska lapsuuden unelmani ja yksi syy kasvissyöjäksi ryhtymiseen olivat juuri kyseiset orangit. Otinkin yhteyttä pariin luonnonsuojelujärjestöön jos voisin tehdä jotain orankien hyväksi, mutta olisin tarvinnut eläinlääkärin tai vastaavat paperit taikka paljon rahaa tehdäkseni vapaaehtoistyötä niiden hyväksi. Tyydyin lahjoittamaan yhdelle kansainväliselle orankijärjestölle.

Metsäpaloista kärsivät myös aivan lähellä asuvat Sumatran elefantit, koska palot tuhosivat niiden elinympäristöä. Monet elefantit kuolivat maanviljelijöiden haulikosta, koska olivat lähteneet vanhoja reittejä pitkin ruoan hakuun ja talloivat täten nykyisiä peltoja. Kaikista surullisinta metsäpaloissa oli, että ne olivat paitsi Indonesian myös maailman historian tuhoisimmat metsäpalot, joista ei paljon länsimaisessa mediassa raportoitu. Syynä on metsäpalojen aiheuttaja eli palmujen viljely palmuöljyä varten. Valitettavasti palmuöljystä on tullut maailmalla suosittu raaka-aine. Indonesia on maailman suurin palmuöljyn viejä ja hallitus on antanut lisälupia palmuöljyn kasvatukseen taloudellisen kehityksen nimissä. Paikallispolitikot eivät paljon kiinnittäneet asiaan huomiota paikallisvaalien kulmilla, kun rahoitus riippuu monesti juuri palmuöljyä tuottavista yrityksistä. Indonesiastahan povataan yhtä maailman kymmentä suurinta taloutta 2050 vuoteen mennessä.

Mutta mikä on hinta? Asiantuntijat ovat laskeneet kyseisten palojen taloudelliseksi hinnaksi yli 14 biljoonaa dollaria, mutta on vaikea laskea mikä on palojen vaikutus Indonesian monimuotoisissa sademetsissä asustavien lajien tulevaisuuteen. Ehkä sitä olisi Lampungissakin vierailleen presidentin hyvä pohtia.

Seuraavassa blogikirjoituksessa vieraillaan paikallisissa häissä ja käydään kauniilla vesiputouksilla ja rannoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia