Moottoripyöriä ja Suomi-kuvaa

Luennoidessani Suomesta, Meksikosta ja Pakistanista oli mielenkiintoista nähdä mitä opiskelijat tiesivät näistä maista. Yllätyksekseni Pakistanista tiedettiin vähiten. Oppilaat tiesivät vain, että Pakistan on Aasiassa sijaitseva muslimimaa. Tosin joskus Pakistan sijoitettiin Afrikkaan!

Suomesta jotkut oppilaat tiesivät ilmaisen ja hyvätasoisen opetuksen. Suurin osa osasi sijoittaa Suomen Europpaan, mutta joskus Suomen uskottiin sijaitsevan Amerikan mantereella. Luennoitsijat tiesivät myös Martti Ahtisaaren Aceh-konfliktin takia. He olivatkin todella kiitollisia Ahtisaaren työstä Indonesian hyväksi. Meksikosta oppilaat tiesivät eniten, mikä minua ihmetytti. Oppilaat tiesivät tacot, pinatan, cowboyt, härkätaistelut, sombreron, mariachi-musiikin ja Chichen Itza -pyramidin. Kyselinkin oppilailta miksi tietävät niin paljon Meksikosta. Lopulta sain vastauksen: meksikolaiset telenovelat eli draamasarjat ovat suosittuja Indonesiassa! Lisäksi Dora the Explorer-lasten sarja on opettanut heitä sanomaan ”gracias”, ”de nada” ja Toy Story opettanut sanomaan ”adios amigos!”.

Puolet neljästätoista luennosta yli 250 oppilaalle jouduin päivittäisten sähkökatkoksien takia pitämään ilman projektoria, joten piti turvautua läppärin näyttöön, tussitauluun ja käyttää hyväksi näyttelijän lahjojani. Nämä oppilaat olivat todella vilkkaita ja keskittyivät vain hetken luentoon, joten päätin tehdä luennosta mahdollisimman interaktiivisen. Joka PPT-kalvon kohdalla kysyin oppilailta, mitä näkevät kuvassa. Laitoin heidät arvaamaan eri asioita ja käytin hyväkseni tarinoita ja ruumiinkieltä saadakseni heidän huomion pysymään luennossa.

Joka luennolla sain suurimman osan oppilaista keskittymään ja nauramaan. Heitä huvitti etenkin suomalaiset perinteet. Eukonkantokisat, hyttysentappokisat sekä kännykän-saappaan- tai vessapaperinheittokisat saivat oppilaat nauramaan. Myös vappuperinteet ihmetyttivät etenkin kuplivan juonti ylioppilaslakista vappupäivänä. Meksikolaisten kaktusten syönti aiheutti myös kummastusta. Pakistanista tytöt ihailivat hennatatuointeja ja värikkäitä (hää)asuja.

Luentojen lisäksi pidin organisaatiokonsultointia englannin kielen ainejärjestölle ja kieltenopiskelijoiden kattojärjestölle. Pääsin myös draamaohjaajaksi oppilaiden valmistellessa kokonaisen teatteriesityksen alle kahdessa viikossa. Karaokessa valmensin oppilaita laulamisesta. Rannalla opetin heitä uimaan. Valmensin oppilaita myös heidän elämästään, joten sainkin lempinimen ”coach” eli valmentaja.

Vaikka nautin työstäni oppilaiden parissa, aluksi oli pienoisia sopeutumisvaikeuksia jokapäiväiseen elämään. Minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni virallinen kotiintuloaika klo 21. En voinut saapua yksin kotiin, koska uuteen kotikylääni ei yksinkertaisesti ollut julkista liikennettä. Luentojen jälkeen tulimme kotiin ja katsoimme televisiosta intialaista draamasarjaa ja söimme lattialla perheen kanssa (monesti ilman sähköjä). Opin muutamia virkkeitä bahasan kieltä, joten ymmärsin joitakin sanoja perheen keskustelusta. Monia sanoja pystyin yllätyksekseni oppimaan suomen kielestä! Joillakin suomen kielen sanoilla on sama merkitys ja melkein sama kirjoitusasu kuten lamppu, sama, apteekki, poliisi, provinssi, kampus. Joillakin sanoilla on sama kirjoitusasu mutta eri merkitys esim. kota, suku, isi. Alussa oli (uudelleen)tottuminen myös lattian rajassa olevaan pönttöön, josta minulla oli Pakistanissa jo kokemusta. Vaikka isäntäperheessäni oli suht vaatimattomat olot, heillä oli onnekseni länsimainen vessa ja suihku. Tämä oli niin luksusta, että naapurin lapset tulivat usein käymään meillä suihkussa! Isäntäperheeni kuten suurin osa paikallisista on jonkinmoisia yrittäjiä. Perheen päällä, tädillä, on oma kioski, hänen tyttärellä puhelinsaldon myyntiä, tyttären miehellä eläinkauppa ja jalokivibisnes sekä kopi luwak-bisnes.

Kopi luwakhan on maailman kallein kahvi, jota sivettieläinten ulosteista tuotetaan. Kovin kyselin isäntäperheen pojalta kahvin tuottamisesta, koska minua kauhistutti sivettien kohtelu. Ne vangitaan pieniin häkkeihin ja niille syötetään monesti vain kahvipapuja kahvin tuottamista varten. Suunnatonta eläinrääkkäystä, jotta länsimaissa saadaan juoda maailman kalleinta kahvia! Eipä ollut isäntäperheen pojan käärmeillä paljon paremmat olot suht pienissä vitriineissä hänen käärmetilallaan. Kärsin varsinkin kilpikonnien näkemisestä pienissä sangoissa. Sain sentään taivuteltua niiden kilpikonnien siirtämisen pojan pihalla olevaan isoon lampeen kalojen kanssa, jotta sentään konnilla olisi paremmat elinolot. Yritin valistaa perhettä ja oppilaitani myös roskien keräämisestä, kun paikalliset heittävät roskansa autuaasti tien varteen.

Ironisesti Bandar Lampung on saanut männävuosina Indonesian hallitukselta kestävän kehityksen palkinnon, josta kaupungin keskustassa sijaitseva elefanttipatsas on muistona. Yhtenä iltana käytiin mopoilemassa ja ottamassa ryhmäkuvia tällä nuorten suosimalla tapaamispaikalla. Ihailtiin Lampungin patsaita iltavalaistuksessa myös isäntäperheen kanssa. Kierros päättyi toiseen nuorten suosimaan tapaamispaikkaan, kaupungin suurimman moskeijan portaille. Mopo tulikin erittäin tutuksi, koska sen kyydissä minua kiikutettiin joka päivä paikasta toiseen. Mopoja näkyi ihan joka paikassa ja paikalliset ruuhkat olivatkin yhtä mopojen merta. Seuraavassa blogikirjoituksessa vieraillaan eri puolilla Lampungin provinssia ja otetaan selfie kylän päällikön kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia