Että pitikin lähteä

Kuva1

Näillä laduilla huonompikin hiihtäjä nauttii.

 

Korkean paikan leiri on huonolle hiihtäjälle hankala paikka. Hyvä seura ja komeat maisemat kantavat toki pitkälle, mutta se hiihtäminen. Lappiin on turha talvella lähteä, jos ei aio hiihtää.

Odotukset olivat siis hieman ristiriitaiset, kun reissuun lähdettiin. Mitään pehmeää laskua ei ollut. Laduille sännättiin heti, kun huonosti nukutun yön jälkeen päästiin määränpäähän.

Ensimmäinen ongelma tuli jo mökin pihalla, kun piti miettiä keliin sopivia voiteita. Onneksi mukana oli kokeneita hiihtäjiä, jotka antoivat viisaita neuvoja. Niinpä viimeksi marraskuussa 2013 laitetut pitovoiteet saivat päälleen tuoreen kerroksen.

Lähdin ladulle hieman epäröivin mielin, mutta jo ensimmäisen kilometrin jälkeen yllätin itseni. Tämähän on hauskaa! Hienot ladut, sopiva sää, komeat maisemat ja kun vielä suksetkin pitivät, niin hiihtäminen oli oikein mukavaa.

Seuraavana päivänä heitettiin parinkympin lenkki ja edelleen tuntui hyvältä. Pitoa tosin taisin laittaa liiankin kanssa. Alamäissä jouduin lykkimään lisää vauhtia etten kokonaan putoaisi kyydistä. Vastaavasti seinäpito teki nousuista helppoja.

Kaikkiaan muutaman päivän aikana tuli hiihdettyä vajaat 50 kilometriä. Yhtä paljon kuin sitä ennen koko talven aikana yhteensä. Vauhtia ei voi vielä kehua, juoksuvauhti on edelleen parempi on kuin hiihtovauhti. Mutta hiihtämisen ilo oli hieno tunne.

Harmi vain, että Salon leveysasteilla laduille ei taida enää talvena olla asiaa. Niin innokasta hiihtäjää minusta ei sentään tullut, että lähtisin kompuroimaan jäisille urille, jotka vain etäisesti muistuttavat latua.

Kaikkiaan hiihtokilometrejä on tällä kaudella takana noin sata. Se on paljon enemmän kuin olisin itse uskonut.

Ensi talvella nostan hiihtokilometrit vielä suuremmaksi. Ehkä.

Lumi maalaa maiseman.

Lumi maalaa maiseman.

 

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia