Johtaminen osana tiimihengen parantamista

Visioonan johtokaksikko

Visioonan johtokaksikko

Visioonan johto koostuu toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja -parivaljakosta, jossa molemmilla on yhtäläiset oikeudet. Käytännössä toiminta on muokkautunut niin, että minä toimitusjohtajana olen painottunut enemmän ”leading”- puoleen ja Riina varatoimitusjohtajana ”management”-puoleen. Minä siis keskityn enemmän ihmisten johtamiseen, eli autan osuuskunnan jäseniä projekteissa ja vastaan siitä, että kaikilla on sopivasti töitä. Riina puolestaan hoitaa yrityksen järjestelmien ja käytännön asioiden organisointia.

Alussa meillä oli hieman hankaluuksia pitää langat käsissä uuden tiimin kanssa. Osuuskuntamme koostuu hyvin erilaisista ihmisistä, joita täytyy johtaa erilaisin tavoin. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin oppineet tuntemaan yrityksemme jäsenet, ja olemme saaneet toiminnan pyörimään todella hyvin. Samalla yrityksemme tiimihenki on parantunut ja olemme saaneet onnistumisia.

Viime aikoina olemmekin kiinnittäneet erityisesti huomiota tiimihengen parantamiseen. Toimitusjohtajat yhdessä hallituksen ja henkilöstöpäällikön kanssa ovat suunnitelleet erilaisia tempauksia tiimihengen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Syksyn aikana Visioonassa vietettiin muun muassa salaisten ystävien viikkoa, ja syyslukukausi huipentui yhteiseen pikkujoulupäivälliseen. Lisäksi olemme palkinneet hyvin suoriutuneita osuuskunnan jäseniä.

Viimeisimpänä aktiviteettina vietimme viime torstaina tyky-päivää urheilun ja yhteisen illanvieton parissa: päivä oli kaikin puolin onnistunut, ja kaikki viihtyivät. Uskomme, että tyky-päivästä saatu positiivinen energia tulee näkymään pitkään yrityksemme arjessa, sillä yhteinen tekeminen lisää työssä jaksamista, mikä puolestaan ruokkii entistä parempiin työtuloksiin.

Haasteena meillä on kehittää toimitusjohtajien välistä kommunikointia ja yhteydenpitoa hallitukseen. Pyrimme myös astumaan pois mukavuusalueiltamme, niin että minä hoitaisin myös ”management”-puolta ja Riina myös ”leading”-puolta. Lisäksi olemme pyrkineet selkeyttämään ja erottelemaan hallituksen ja toimitusjohtajien rooleja yrityksen toiminnassa.

Kaiken kaikkiaan toimintamme yrityksen johdossa on kehittynyt jatkuvasti ja tulee varmasti kehittymään myös tulevaisuudessa.

Juuso Kevo
toimitusjohtaja
Osuuskunta Visioona
www.visioona.fi

 

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia