Costa Rican halki viisumijahdissa

Kymmenentenä San Juanissa vietettynä päivänä Lisa heräsi karuun todellisuuteen, että hänellä olisi enää vain alle viisi päivää aikaa saada uusittua Meksikon työviisuminsa.

Hannan vielä vedellessä sikeitä, Lisa hätäpäissään varasi ajan Meksikon suurlähetystöön. Ainoa vapaa aika oli kahden päivän päässä Panamassa, jonne oli Nicaraguasta yli 700 kilometriä matkaa! Nopeiden laskutoimitusten jälkeen hän tajusi, että sinnehän olisi lähdettävä ei huomenna, vaan tänään, itse asiassa melkein heti!

Unenpöpperöiselle ja vähän kipeälle Hannalle tämä tuli shokkina, mutta ei auttanut muu kuin laittaa kimpsut kasaan ja sanoa hyvästit uusille kavereille ja San Juan del Surille.

 

Hostellissa työskennelleellä brittipariskunnalla oli sama suunta Costa Ricaan, joten otimme yhdessä taksin rajalle. Siellä Lisa joutui tulkiksi hoitamaan pariskunnan viisumivaikeuksia. Useita kymmeniä dollareita sakkoja maksettuaan pariskunta jatkoi kanssamme kävellen matkaa Costa Rican rajapyykille, jossa sonnilaumaa muistuttava ihmisjoukko syöksyi rajatiskille melkein jättäen seurueemme jalkoihinsa, mutta parilla kyynerpääliikkeellä ja poliisin avulla rajan yli päästiin. Viimeinen bussi oli juuri lähtenyt, joten Lisa ryntäsi rinkka selässään nappaamaan taksia, jotta bussi saataisiin yhytettyä ja Lisan olisi vielä mahdollista ehtiä saamaan työviisuminsa.

Seurueemme hyppäsi lava-autotaksin kyytiin ja niin alkoi bussin takaa-ajo pikkuteillä rekkojen lomassa. Noin kymmenen kilometrin jälkeen bussin takavalot jo vilkkuivat kaukaisuudessa, mutta öljyrekat tukkivat tietä ja kuskimme väisteli rekkoja edestä ja takaa, kun bussikuski vain paahtoi menemään molemmilla kaistoilla rekoista huolimatta.

Takaa-ajo päättyi pieneen La Cruzin kaupunkiin, jossa seurueemme viskattiin bussin kyytiin. Brittipariskunta jäi vähän ajan päästä Liberian kaupunkiin, kun me taas jatkoimme iltamyöhään asti Costa Rican pääkaupunkiin, San Joseen. Taksi kyyditti meidät Lisan kaverin luokse, jossa vedimme pari tuntia sikeitä ennen kuin toinen taksi vei meidät toiselle bussiasemalle jatkaaksemme matkaa Panamaan. Vaikka emme nyt Costa Ricassa olisi ehtineetkään viipyä, niin ei meille myoskään myonnetty viisumia kuin kahdeksi päiväksi, koska meillä ei ollut näyttää paluulippua pois maasta!

 

San Josesta alkoi 16 tunnin bussimatka, johon sisältyi tosin lyhyt bussin vaihto Davidin kaupungissa. Costa Rican kauniit metsät ja rannikko nähtiin vain bussin ikkunan läpi, mutta näin monet muutkin tapaamamme reppureissaajat olivat Costa Rican matkustaneetkin maan kalleuden takia. Sen mekin saimme taksien hinnoissa kokea. Matkalla Hanna pisti elämän risaiseksi ja osti suklaata tonnilla (maan rahan colonin pienen arvon takia), jotta Panaman rajapyykistä selviydyttäisiin.

Panaman rajalla meinasi matka jäädä kesken, koska meillä ei ollut näyttää tiliotetta, mutta onneksi sentään oli näyttöä alustavasta lauttavarauksesta Kolumbiaan ja lopuista kysymyksistä selvittiin valkoisin valhein espanjan kielen taidoilla. Rinkatkin joutuivat tulliviranomaisten syyniin aivan Jenkkilästä mallinnetuilla rajakäytännöillä, viranomaisetkin puhuivat espanjan ja englannin sekoitusta ja valuuttana toimi dollari, mikä tuli yllätyksenä tälle parivaljakolle, joka oli Balboa-paikallisrahoja kuullut käytettävän. Myöhemmin kävi ilmi, että molempia rahoja käytetään rinnakkain aivan samoilla arvoilla.

Rajashokista toivuttuamme pääsimme Davidin kaupunkiin, jossa Lisa sekoili ajan kanssa, kun kännykän kello ei siirtynytkään automaattisesti tuntia aikaisempaan. Mutta onneksi Panama Cityyn suuntaavaan bussiin päästiin ja saavuttiin 8 tuntia myöhemmin määränpäähän, noin puolentoista päivän matkustamisen jälkeen. Unenpöpperöinen parivaljakko ahtautui taksiin, joka ajoi ympyrää ennen kuin löysimme vihdoin Lisan kaverin luo.

Seuraavana päivänä Lisa ampaisi Meksikon suurlähetystöön ja saikin viisuminsa alle tunnissa veloituksetta Suomen kansallisuuden ansiosta! Eipä olisi siis tarvinnut kiirehtiä Panamaan kuin perseeseen ammuttu karhu, vaan nauttia vielä pari päivää Nicaraguan auringosta! Samassa rytäkässä saimme myös selville, että lautat Kolumbiaan olivat täyteenbuukattuja, joten perinteinen perhejoulu Kolumbiassa sai myös mennä…oli siis otettava käyttöön suunnitelma B.

Siitä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa!

 

Arkistot
RSS SSS.fi uutisia